top of page

Pyreneittenmastiffi

Lammaslaumojen vartija pyreneiltä

 

Se makasi vuoren rinteen ulkotasanteella. Suuri kookas koira, hieman yöpymään aikovaa lammaslaumaa korkeammalla. Asentonsa puolesta se oli levollinen, mutta poisleikattujen korvalehtien tyven liikahtelu ja päänasento kielivät sen olevan täysin läsnä illan verkkaisessa kulussa.

Jo ennen kuin ensimmäiset lampaat osoittivat levottomuuden merkkejä se oli jo kurottanut kaulaansa, varmistaakseen syyn, ilmaista olemassaolonsa. Leudossa ilmavirrassa koira äkkäsi pedon hajun. Kuin kummitus se kohosi jaloilleen liikkuen aavemaisen hiljaa ja joutuisasti alas rinnettä, leikatun hännän tyngän heilahtaessa verkkaisesti puolelta toiselle. Lampaiden pakoon jännittyneiden kehojen ääriviivoissa eli siellä täällä jokin yksittäinen nopeasti väräjävä korvalehti tai yhä suurempaan varuilla oloon kohoava kaula.

Susi ei kiepahtanut matkoihinsa. koira laski vahvan niskansa lapaluiden väliin. Se murisi matalasti. Nyt oli niin lähellä uhkaa, kuin mitä vaisto turvallisesti salli vartioidessa edetä. Peto ei perääntynyt. Koira tajusi röyhkeyden, raivon, jolla sen varoitukseen vastattiin. Koiralla oli kaksi väkivahvaa vihollista, susi ja karhu. Koiran kyky tapella oli yhtä tappava kuin suden. koirista poiketen, se ei omannut puhtaasti voimantunnossaan uhoamisen riemua.

Susi oli piirittänyt laumaa useana päivänä, arvioinut koiran valppautta ja mahdollista vastutstusta. Sen oli todella nälkä. Susi teki ratkaisunsa äkisti. Se syöksyi esiin niiaten kehonsa lähes viistämään maata ja ponnisti alakautta kohti koiran kaulaa.

Repiessään suunsa piikkeihin, jotka sojottivat kehän omaisina säteinä koiran kaulapannasta, peto menetti ratkaisevalla hetkellä arviointikykynsä. Kohtalo teki saalistajasta hetkessä saaliin. Jättimäinen koira iski valtavan voimansa kiinni pedon suojaamattomaksi jääneeseen niskaan.

Käyttötarkoitus

Vartiointi ja suojelu. Liian arkoja, pelokkaita tai tasapainottomia yksilöitä ei tule käyttää jalostukseen. ennen rotua on käytetty suojelemaan petoeläimiltä, etenkin susilta ja karhuilta, nykyään se sopii erinomaisesti maatilojen ja ihmisten suojelijaksi. Pyreneittenmastiffi on hyvin oppivainen.

Yleisvaikutelma

Hyvin suurikokoinen, suorakaiteen muotoinen ja tasapainoinen. Erittäin sopusuhtainen, erityisen voimakas ja lihaksikas. Tiivisrakenteinen. Mahtavasta koostaan huolimatta ei saa vaikuttaa kömpelöltä eikä lymfaattiselta. Kohtuullisen pitkä karvapeite. Haukku on matala ja syvä. Ilme tarkkaavainen.

Käyttäytyminen ja luonne

Hyväntahtoinen, säyseä, ylväs ja erittäin älykäs. Vieraita kohtaan peloton, kova ja perääntymätön. Ystävällinen toisille koirille, mutta tuntee omat voimansa. joutuessaan tappeluun pyreneittenmastiffi on erittäin taitava ja osoittaa perineensä vuosisatojen takaiset käyttäytymismallit taistelussa susia vastaan.

bottom of page